Ja yhtäkkiä hän ei ole enää täällä

Kurkistan hoitajien taukohuoneen ovelta sisälle. Hoitajat kääntyvät katsomaan minua kysyvästi. Kysyn oikeaa huoneen numeroa haparoivasti. Mitähän tässä tilanteessa kuuluisi sanoa, huomaan miettiväni.

Hoitaja ohjaa minut huoneen numeron 2 ovelle. Asettelen matkalaukkuni  seinän viereen ja desinfioin kädet. Hengittelen pari kertaa syvään ja yritän hillitä käsieni vapinan. Sitten astun sisään hiljaiseen huoneeseen.

Vuoteessa hän lepää. Nukkuu syvää unta silmät vähän raollaan. Hänen ihonsa on lämmin kun kosketan sitä. Sanon: ”Hei, arvaapa kuka tuli käymään”. Ääneni on ohut ja hauras pikkulapsen ääni.

Istun hänen vierelleen. Silittelen käsivartta. Pidän suonikasta kättä hetken omassani. Peittelen hartioita peitolla. En halua, että häntä paleltaa.

Happiviikset sirisevät, muuten on aivan hiljaista.

Avaan yöpöydän laatikon: siellä on rannekello ja villasukat. Kello on pysähtynyt aikaan 15:18. Katson seinäkelloa: se näyttää 15:18. Katson rannekelloa kummissani. Sekuntiviisari ei hievahdakaan.

Hoitajat tulevat kääntämään nukkuvaa eri asentoon. Menen vessaan itkemään enkä osaa sanoa mitään. Seuraavalla kerralla pystyn jo seisomaan vierellä katsomassa. Minua liikuttaa se, miten hoitajat juttelevat kuin hän kuulisi kaiken.

Hoitajien poistuttua näppäilen puhelintani ja löydän googlesta laulun sanat. Laulan Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Ääneni katkeaa yhä uudelleen. Jatkan loppuun saakka.

Hoitaja koputtaa ja kysyy, haluanko syötävää. Hän katsoo minua äidillisesti, kun kieltäydyn ruoasta. Suostun ottamaan mieliksi lasin mehua. Lihakeittoa en saisi kurkusta alas.

Istun taas. Muistan, miten halusit aina kaupasta tuomisiksi Ilta-Sanomat. Avaan sovelluksen ja luen ääneen pari uutista. Ruotsin prinsessa Madeleine on saanut kolmannen lapsen. Kuvittelen, mitä hauskaa sanoisit uutisesta.

Käyn myöhemmin juttelemassa hoitajan kanssa tilanteesta. Näen hänen katseestaan sen mitä haluan tietää. Päätän tulla aamulla aikaisin uudestaan.

On ilta ja aika lähteä. Silitän olkapäätäsi. Kuiskaan hyvästit ja toivotan hyvää matkaa.

Kuljen sumuisin silmin hotellille. Syön päivän ensimmäisen aterian ja soitan muutaman puhelun. Itken suihkussa. Sitten painan pääni tyynyyn ja sammutan valot.

Havahdun pimeässä, kun puhelin soi. Ehdin vain ajatella, että nyt se tapahtuu. Hoitaja tarkistaa henkilöllisyyteni.

Ja yhtäkkiä hän ei ole enää täällä.

IMG_4163

 * Omistettu mummoni (1922-2018) muistolle *

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s