Joku tarvitsee apuani

17522535_10154663921327326_8540857854404935340_n

Arjessa ei välttämättä pysähdy usein miettimään omia pelkoja, sillä suurimman osan ajasta kaikki soljuu niin kuin aina ennenkin ja elämä on tuttua ja turvallista. Onneksi.

Kuitenkin tiedän, mikä minusta elämän pelottavin asia on. Se on eittämättä vakavasti sairastuminen ja/tai kuolema. Oma tai läheisteni. Pitkän elämän eläneen vanhuksen kuoleman voi vielä jotenkin hyväksyä, mutta liian nuorena kärsimään joutuvan kohtaloa on vaikea ymmärtää.

Olen onnekas, kun en joudu pelkäämään päivittäin lapseni hengen puolesta, kuten niin moni kroonisesti tai äkillisesti sairastuneen lapsen vanhempi joutuu. Samoin olen onnekas, ettei itselläni ole vakavaa sairautta, jonka vuoksi joutuisin laskemaan elinpäiviäni ja miettimään, mihin ne jäljellä olevat käyttäisin.

Jos kuitenkin leikin ajatuksella, että minä tai läheiseni sairastuisi todella vakavasti: mitä silloin toivoisin? Toivoisin varmaankin enemmän kuin mitään muuta, että löytyisi hoitokeino, joka pelastaisi elämän. Olisin siinä hetkessä täysin riippuvainen lääketieteestä, lääkäreistä ja muista alan ammattilaisista ja kiitollinen kaikesta saadusta avusta.

Entä jos käännän tilanteen toisinpäin ja mietin, mitä olisin itse valmis tekemään, että voisin auttaa vakavasti sairastunutta, itselleni tuntematonta ihmistä. Olisinko valmis ottamaan töistä sairaslomaa? Olisinko valmis asumaan viikon ajan erossa perheestäni? Olisinko valmis kestämään neulan pistoja, kipua ja epämukavuutta, joista kaikista kuitenkin tietäisin toipuvani nopeasti?

Kohdalleni on osunut sattuma, jonka todennäköisyys on pieni. Juuri minun kantasoluni voivat auttaa toista ihmistä elämään. Noin vuosi sitten liityin Kantasolurekisteriin, ja jo nyt minut on valittu kantasoluluovuttajaksi ihmiselle, joka sairastaa niin vakavasti, ettei tule selviämään ilman kantasolusiirrettä.

Valintani tuntuu ihmeelliseltä ja hämmästyttävältä. Hieman pelottavalta mutta myös hienolta. Tuntuu vahvasti siltä, että näin tämän kuuluukin mennä.

Niinpä olen päättänyt tyhjentää kalenterini ja astua hetkeksi mukavuusalueeni ulkopuolelle ja yritän auttaa tuota tuntematonta henkilöä niin konkreettisesti kuin se voi olla elämässä ylipäänsä mahdollista. Lahjoitan hänelle viikon aikaa elämästäni toivoen, että se tuo hänen elämäänsä lukemattomia viikkoja lisää.

Vaikka minua jännittää, tiedän tuota potilasta jännittävän vielä moninkertaisesti enemmän. Hänellä on paljon menetettävää, minulla ei paljoakaan. Vaikken tiedä potilaan elämästä mitään, en edes sitä asuuko hän Suomessa vai ulkomailla, olen juuri nyt hänen mahdollisuutensa elämään. Se on aika hurja ja nöyräksi laittava ajatus.

Aamulehdessä oli sattumalta tällä viikolla juttu Jaakosta, joka on myös aikeissa luovuttaa kantasoluja. Juttuun on koottu kaikki tärkeät faktat kantasoluluovutuksesta.

Tykkään Jaakon asenteesta: ”En auta siksi, että odottaisin vastavuoroisesti jotakin takaisin. Vaan siksi, että kun joku tarvitsee apua, sitä annetaan.”

Kantasolurekisteriin voi liittyä 18-40-vuotias perusterve ihminen. Tarkemmat ohjeet ja mahdolliset esteet liittymiselle löydät täältä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s