Hyppysellinen satupölyä päivääsi

 

Olen erittäin epäempiirisin metodein havainnoinut, että ne vanhemmat, joille on pienenä luettu tai jotka itse pitävät lukemisesta, lukevat myös lähes tulkoon automaattisesti lapsilleen.

On myös  vanhempia, jotka eivät rakasta lukemista mutta ovat sen verran fiksuja, että ymmärtävät lukemisen hyödyt ja lukevat lapsille ikään kuin ”lääkärin määräyksestä”, koska se hyödyttää lasta.

Jäljelle jäävät ne vanhemmat, jotka eivät osaa tarttua kirjaan eivätkä näe niistä saatua iloa ja hyötyä. Oma elämä saattaa myös olla selviytymistä päivästä toiseen, eikä siinä paljon kirjoilla ole sijaa.

Tämän takia on äärimmäisen tärkeää, että päiväkodeissa, kerhoissa ja kouluissa käytetään aikaa kirjojen lukemiseen ja kannustetaan lapsia käyttämään kirjaston palveluita.

Suomen Unicef myönsi kirjailija Timo Parvelalle Lapsen oikeuksien vaikuttaja -tunnustuksen marraskuussa. Parvelan todettiin tehneen ansioitunutta työtä lasten oikeuksien puolesta lastenkirjallisuuden saralla.

Parvela toivoi lastenkirjallisuuden saavan lisää näkyvyyttä tunnustuksen myötä. Yhdyn tähän toiveeseen. Parvela totesi seuraavaa:

”Toivon, että jokaisella lapsella olisi ympärillään linna, joka on muurattu tarinoista. Tarinat suojelevat lasta matkalla turvalliseen aikuisuuteen.”

Tämän kauniimmin tätä ei voi sanoa! Ihan liikutun tätä ajatellessani.

Sadut ja tarinat voivat olla juuri se untuvapeitto, johon lapsi saa kääriytyä, kun maailma on kylmä ja yksinäinen. Ne muodostavat linnan, jonka muurien taa voi piiloutua ja unohtaa elämän kurjat puolet hetkeksi.

Nuo kirjojen tarinat voivat olla se portti, joka avaa silmien eteen aivan toisenlaisen maailman, sellaisen jota kannattaa tavoitella. Sellaisen, josta haaveilla ja johon kaivata.

Jos pystyisin, kiertäisin jokaisen yksinäisen lapsen luona, ottaisin kainaloon ja lukisin Pepistä, Onni-pojasta, Jasonista ja Prinsessa Pikkiriikistä. Naurattaisin Tatun ja Patun toilailuilla ja kertoisin, miten ihana Onnelin ja Annelin kotitalo on. Hukuttaisin lapsen riimeihin ja loruihin, seikkailuihin ja sanoihin.

Toisin sanoen: antaisin mielikuvitukselle siivet. Sillä niitä jos joitain tässä elämässä tarvitsee! Me aikuiset vain olemme saattaneet unohtaa sen.

Ei luovuteta lasten eikä itsemme suhteen. Ei alistuta tablettien ja älypuhelimien diktatuuriin. Jokainen meistä voi tarvita arkeensa sipauksen satua ja seikkailua.

Linnan voi muurata yksi tiili kerrallaan, kun vain uskaltaa hypätä sadun vietäväksi.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Hyppysellinen satupölyä päivääsi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s