Riitänkö? Riitätkö?

Toisinaan viikot ovat niin täyteen ahdettuja että heikompaa hirvittää.

Talvi vyöryy yllättäen päälle, ja koko perheen talvivaatevarastot vaativat pikaista päivitystä. Lumitöitä täytyy tehdä ja rikkoutuneita toppahousuvetskareita on korjailtava.

Töissä riittää kiirettä, ja samalle viikolle osuu myös muutama muu meno, jotka tuntuivat hyvältä idealta vielä silloin, kun kalenteri ammotti tyhjyyttään, enää eivät niinkään.

Aamuisin väsyttää, iltaisin väsyttää. Kahvia kuluu enemmän kuin maha kestäisi, ja lapaluiden ympäriltä on kadonnut tuntoaisti jo monta päivää sitten.

Läppärin ylle kaartuneesta rangastani voisi tehdä kipsivalun ja laittaa sen museoon esille nimikkeellä ”Homo sapiens epäergonomisessa työskentelyasennossa, 2010-luvulta jKr.”.

Aamuisin lähetän koulumatkalle lapseni ja samalla jonnekin lumipöperön keskelle hiljaisen toiveen, että autoilijat juuri tänään hidastaisivat suojatien kohdalla. Iltaisin nukutan lapsen, jota harmittaa äidin poissaolot kotoa ja liika läppärin naputtaminen.

Samalla tekemättömien asioiden listani pitenee. Elämmehän googlaa-se-itse-yhteiskunnassa, jossa kaiken saa hoitaa ihan itse verkossa, kun vain löytäisi ne tunnukset. Kaipaan aikoja, jolloin kiltti täti pankissa/postissa/kaupassa/virastossa teki asioita puolestani.

Koko maailma tuntuu olevan sekaisin. En enää ymmärrä, mitä rapakon takana asuvien ihmisten päässä liikkuu. Maapallon tulevaisuus huolestuttaa, yhtä lailla koulussa piposta toiseen hyppivät täit ja jalkaani mahdollisesti muotoutumassa oleva vaivaisenluu.

Kaiken keskellä koen ohikiitäviä kiitollisuuden hetkiä. Saan soiton isoäidiltä, joka on ilahtunut hänelle lähettämästäni lämpimästä takista. Vietän aikaa ystävieni ympäröimänä ja tunnen suurta iloa. Vedän naurusta kikattavaa lasta pulkassa.

Ymmärrän, että olen onnekas tämän kaiken päälleni hyökyvän elämän äärellä. Etuoikeutettu, tärkeä.

Suurin osa elämääni koskevista päätöksistä on myös omassa kädessäni. Kukaan ei pakota minua näihin asioihin, olen ne itse valinnut/toivonut/halunnut. Voin aivan hyvin kieltäytyä asioista, jos en niihin repeä.

Koetan olla armollinen itselleni ja toisille. Näinä aikoina maailma tuntuu tarvitsevan hieman enemmän torkkutäkin alla köllöttelyä ja vähän vähemmän hampaat irvessä tapahtuvaa suorittamista.

Minä riitän. Sinä riität.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s