Dalai Lama jouluun mennessä

Kulutin aikaa leikkipuiston laidalla katsellen, kun lapset kiipeilivät telineissä. Olin hyvällä tuulella ja sen kunniaksi näpsäisin itsestäni selfien.

IMG_5729

Omasta mielestäni näytän tässä kuvassa hyvältä!

Kyllä, tukka on tuulen tuivertama eikä sitä ole aamusuihkun jälkeen kammattu. Naamassa ei ole meikin meikkiä, ja hampaiden välissäkin taitaa olla salaattia. Ilme on hassu virnistys. Kuva on otettu hetken mielijohteesta, ilman filttereitä ja poseerausvalmisteluja.

Mutta kun näin tämän kuvan, tulin hyvälle tuulelle: hello girl!

Tämä harvinaisen ihana hyväksyvä tunnetila oli mahdollinen, koska olin juuri tätä ennen näyttänyt vesirokkopotilaalta viikon verran.

Syynä ”rokkoon” oli voimakas allerginen ihoreaktio minulle määrättyyn antibioottiin.

Vajaan viikon verran iho täynnä laikkuja on tarpeeksi pitkä aika ehtiä miettiä ulkonäköasioita.

Huomasin, että alkuun oli yllättävän vaikea hyväksyä omaa peilikuvaansa iho täynnä läiskiä. Teki mieli piilottaa kaikki paljas iho kaapumaisten vaatteiden alle. Pelotti leviävätkö oireet ja paranenko.

Toki tunnetta voimisti vielä se, että kuopusparka pelkäsi minua eikä halunnut olla lähelläni.

Kauppareissulla nousi hiki otsalle, kun yritin piilotella kaulaani niin, etten herättäisi huomiota. Lääkärin odotusaulassa pystyin vain kuvittelemaan, mitä vastasyntyneen vauvan äiti ajatteli minut nähdessään (”vesirokko, ebola, zikavirus…?”).

Onnittelin kuitenkin itseäni, etten ole hirvittävän ulkonäkökeskeinen. Miltä tämä olisikaan tuntunut, jos työni tai elämäni olisi jo lähtökohtaisesti ulkonäöstä riippuvainen. Nyt sentään tiesin, että jäljet voi peittää osittain ja paranen ajan myötä.

Kuvassani näen sen ihanan vapauden tunteen, kun sairastaminen alkaa olla ohi ja saa taas ulkoilla sekä naisen, joka hyväksyy itsensä. Mitä epätäydellisyyksistä, kun elämä on kuitenkin niin hienoa näppyisenäkin nelikymppisenä!

On käynyt mielessä, että onkohan minun elämäntehtäväni maan päällä oppia kärsivällisyyttä. Kärsivällisyyttä itseäni, muita ihmisiä, elämää ja maailmankaikkeutta kohtaan. Tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa.

Ainakin näitä kärsivällisyysharjoituksia olen saanut runsaasti. Tätä vauhtia kun jatkan, saatan hyvinkin olla Dalai Lama jouluun mennessä

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s