Dalai Lama jouluun mennessä

Kulutin aikaa leikkipuiston laidalla katsellen, kun lapset kiipeilivät telineissä. Olin hyvällä tuulella ja sen kunniaksi näpsäisin itsestäni selfien.

IMG_5729

Omasta mielestäni näytän tässä kuvassa hyvältä!

Kyllä, tukka on tuulen tuivertama eikä sitä ole aamusuihkun jälkeen kammattu. Naamassa ei ole meikin meikkiä, ja hampaiden välissäkin taitaa olla salaattia. Ilme on hassu virnistys. Kuva on otettu hetken mielijohteesta, ilman filttereitä ja poseerausvalmisteluja.

Mutta kun näin tämän kuvan, tulin hyvälle tuulelle: hello girl!

Tämä harvinaisen ihana hyväksyvä tunnetila oli mahdollinen, koska olin juuri tätä ennen näyttänyt vesirokkopotilaalta viikon verran.

Syynä ”rokkoon” oli voimakas allerginen ihoreaktio minulle määrättyyn antibioottiin.

Vajaan viikon verran iho täynnä laikkuja on tarpeeksi pitkä aika ehtiä miettiä ulkonäköasioita.

Huomasin, että alkuun oli yllättävän vaikea hyväksyä omaa peilikuvaansa iho täynnä läiskiä. Teki mieli piilottaa kaikki paljas iho kaapumaisten vaatteiden alle. Pelotti leviävätkö oireet ja paranenko.

Toki tunnetta voimisti vielä se, että kuopusparka pelkäsi minua eikä halunnut olla lähelläni.

Kauppareissulla nousi hiki otsalle, kun yritin piilotella kaulaani niin, etten herättäisi huomiota. Lääkärin odotusaulassa pystyin vain kuvittelemaan, mitä vastasyntyneen vauvan äiti ajatteli minut nähdessään (”vesirokko, ebola, zikavirus…?”).

Onnittelin kuitenkin itseäni, etten ole hirvittävän ulkonäkökeskeinen. Miltä tämä olisikaan tuntunut, jos työni tai elämäni olisi jo lähtökohtaisesti ulkonäöstä riippuvainen. Nyt sentään tiesin, että jäljet voi peittää osittain ja paranen ajan myötä.

Kuvassani näen sen ihanan vapauden tunteen, kun sairastaminen alkaa olla ohi ja saa taas ulkoilla sekä naisen, joka hyväksyy itsensä. Mitä epätäydellisyyksistä, kun elämä on kuitenkin niin hienoa näppyisenäkin nelikymppisenä!

On käynyt mielessä, että onkohan minun elämäntehtäväni maan päällä oppia kärsivällisyyttä. Kärsivällisyyttä itseäni, muita ihmisiä, elämää ja maailmankaikkeutta kohtaan. Tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa.

Ainakin näitä kärsivällisyysharjoituksia olen saanut runsaasti. Tätä vauhtia kun jatkan, saatan hyvinkin olla Dalai Lama jouluun mennessä

Ei mitään p**kaduuneja

Twitterissä pyörinyt aikuisten leikki #firstsevenjobs oli pitkästä aikaa ihan hauska. Ei minua niinkään kiinnostanut, mitkä olivat Alexander Stubbin 7 ekaa työpaikkaa, mutta omia nuoruuden työpaikkoja/-keikkoja oli kiva muistella.

Oma listani näytti tältä:

Laivasiivooja
Kaikki kotikaupunkini telakan työntekijöiden lapset saivat parin viikon kesätyön telakalta. Hommat sisälsivät talkkarihommien lisäksi myös laivan siivoamista sen jälkeen, kun telakan henkilöstö oli käynyt neitsytristeilyllä ja juonut itsensä änkyräkuntoon. Me kesätyöläiset siivosimme vessat ja herättelimme hyteissä kuorsaavia krapulaisia miehenköriläitä.

Marjanpoimija
Äitini ylipuhui kiltin kahvilaomistajan ostamaan minulta mustikoita. Muistaakseni äiti poimi marjoista ainakin puolet, mutta minä sain kaikki rahat.

Vanhainkotiapulainen
Yläasteen TET-harjoittelussa vietin viikon yksityisessä vanhainkodissa. Sain seurustella asukkaiden kanssa, järjestää heidän liinavaatekaappeja tarkkojen ohjeiden mukaan ja taluttaa heikompikuntoisia ruokalaan.

Varainkerääjä
Kiersin pimpottelemassa ovia ja keräämässä rahaa Invalidiliitolle. Äiti toimi kuskina ja jos joku lahjoittaja kirjoitti listaani vain 5 mk, äiti kirjoitti heti perään 10 mk. Näin seuraava lahjoittaja antoi taas 10 mk, koska edellinenkin oli tehnyt niin.

Pehmis-/lakumyyjä
Muistan tästä vain, että pehmiskone ylikuumenee tosi helposti ja ulos tulee silloin pelkkää maitolöröä.

Lastenvahti
Kävin pakolliset MLL-kurssit ja tein lapsenlikkahommia läpi lukion. Lempiperheessäni oli neljä lasta, vauva ja lattialle ruikkiva koira.

Asiakaspalvelija infopisteessä
Kotikaupungissani järjestettiin muistaakseni kauko-ohjattavien autojen EM-kisat, joiden infopisteeseen tarvittiin kielitaitoista väkeä. Viikonloppu meni hyvännäköisiä itävaltalaisia öögatessa (jutella ei toki uskaltanut).

Miettiessäni listaa koin hauskan ahaa-elämyksen: osaa näistä hommistahan minä teen edelleenkin vapaa-ajallani! Hoidan vanhusta (ainakin välillisesti), hoidan lapsia ja poimin mustikoita. Nyt vain teen sen kaiken vapaaehtoisesti ja ilman korvausta. Jotain nuo ensimmäiset 7 työpaikkaa taitavat minusta tahtomattanikin kertoa.

Ekat 7 työpaikkaa ovat loppuelämän kannalta huipputärkeitä, koska niissä oppii työelämän perustaitoja ja se tunne, kun saat ensimmäisiä kertoja rahapalkan tai kehuja työstäsi, on korvaamaton.

Tärkein oppi itselle lienee ollut, että maailmassa on paljon erilaisia ihmisiä ja kaikkia tulee kunnioittaa: niin krapulaista hitsaria kuin haurasta vanhusta. Jokainen heistä on opettanut minulle murusen elämästä ja ohjannut tulevia valintojani.

Ja vielä lopuksi: Koskaan en ajatellut, että yksikään työpaikoistani olisi ollut ns. paskaduuni. En silloinkaan, kun jouduin niissä aivan konkreettisesti käsittelemään tuota mainittua ainesta…

Haistako hyvältä vai ei miltään?

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, ja se pitää täysin paikkansa erityisesti kemikaalien kohdalla. On vaikea elää maailmassa, jossa jo aamupalaan mennessä potee huonoa omatuntoa jos jonkinlaisista kulutustottumusvalinnoista.

Suhtaudun kemikaaleihin niin, että ilman niitä en pärjäisi enkä siis niitä vastusta. Mutta kemikaalien ylitsevuotava käyttö on puhdasta järjen köyhyyttä, ja jokaisen tulisi edes hieman miettiä, mitä aineita iholleen tai kotiinsa levittää.

Vähensin kemikaalien käyttöä rutkasti, kun jäin äitiyslomalle: oli helppo luopua siihen asti käyttämistäni hiusmuotoilutuotteista, kasvomeikeistä ja hajuvesistä, kun ei käynyt töissä. Juhliin toki laittauduin mutta en enää niin runsain meikkiarsenaalein.

Samalla vaihdoin pyykinpesuaineet hajusteettomiksi, ja hajusteettomia olen käyttänyt siitä asti. Kun jouduin tässä taannoin käyttämään hajusteellista pyykinpesuainetta, meinasin tukehtua kylppärissä leijuneeseen hajuun. Tuntui lähes vastenmieliseltä käyttää vaatteita, jotka eivät tuoksuneet puhtaalta (eli ei miltään) vaan pesuaineelta. Näissä kahdessa on vissi ero.

Hajusteet hankaloittavat hajusteherkkien ihmisten elämää niin paljon, että mieluusti jätän aamuisin suihkimatta itseeni hajusteita erityisesti ennen työmatkaa julkisissa kulkuneuvoissa.

Olen tyhjentänyt vuosien varrella kotini turhista kosmetiikkaputeleista: ostan todella vähän ja harkiten ja usein hajusteettomia tuotteita. Yritän ostaa ympäristöystävällisiä puhdistusaineita ja niitäkin kohtuullisesti. En tarvitse eri putelia pöntölle ja lavuaarille. Tabortteja, vanisheja ym superpuhdistajia en käytä lainkaan, koska epäilen niiden olevan turhan voimakkaita.

Tänä kesänä olen ensimmäistä kertaa kokeillut palasaippuan käyttöä (jalona tarkoituksenani vähentää muovijätteen määrää) ja pitänyt paljon täysin meikittömiä päiviä. Kun meikkaamattomuuteen tottuu, ei enää hävetä kulkea ympäriinsä pari näppyä näkyvillä. Eläköön nelikymppisen naisen itsetunto!

Hiljattain tajusin, että muovi ei kuulu mikroon. Piilotin kaikki muoviastiat, jotta myös taloutemme toinen aikuinen käyttäisi kippoja, joista ei tartu myrkkyjä ruokaan. Vähän hävettää, etten ole tehnyt näin jo aiemmin.

Kiireisen arjen keskellä en pysty ekoilemaan niin paljon, että ottaisin aina selvää vaatteiden valmistusmenetelmistä tai kemikaalikertymistä. Kartoin vuosia Hennes & Mauritzia nähtyäni aivan järkyttävän tv-dokumentin siitä, miten työntekijät ovat altistuneet vaarallisille kemikaaleille purettuaan Aasiasta saapuneita tekstiilikuormia.

Suosittelenkin lämpimästi pesemään aina kaupasta uutena ostetut vaatteet ennen käyttöä, ostitpa ne henkkamaukasta tai ekokaupasta.

Uskon kohtuuteen: kun en osta vaatekaappiin mitään turhaa, säästän luontoa ja vähennän kemikaaleja. Se onkin eri asia, osaanko rajata, mikä on turhaa! Kierrätys on kuitenkin helppo ja omatuntoa lievittävä keino vähentää kemikaali- ja jätekuormaa.

En tiedä, onko arjen ratkaisuillani todella vaikutusta saamaani kemikaalimäärään. Suuret pitoisuudet tulivat yllätyksenä niin tutkijoille kuin testiperheillekin Ylen THL:llä teettämässä testissä.

Uskon kuitenkin, ettei turhasta kosmetiikasta tai kemikaaleista luopuminen voi olla ainakaan haitaksi. Tälläytyä saa, mutta tarvitseeko joka päivä olla meikeissä ja hajusteissa, se onkin sitten jokaisen oman harkinnan varainen juttu.