Mummon elämä mapissa

Vuosi sitten soittelin Pohjois-Karjalassa asuvalle mummolleni satunnaisesti. Kävin kerran vuodessa kylässä, söin vatsani täyteen karjalanpiirakoita, ja otin vastaan suklaarasiat ja mummon neulomat villasukat.

Tänä päivänä mummolle soittaminen on ajastettu kännykkääni. Mummon kodinhoitaja viestittelee kanssani viikottain whatsappissa, ja mummon pankkiasiat kulkevat käsieni kautta.

94 ikävuoden jälkeen tuli aika siirtää vastuu mummon asioiden hoitamisesta nuoremmalle polvelle, minulle.

Muistan päivän, jolloin sain tiedon, ettei mummoa enää voida kotiuttaa terveyskeskuksesta. Hän oli jälleen kerran kaatunut yöllä kotonaan, lyönyt kasvonsa verille, ja muisti oli murusina.

Niinpä eräänä lokakuisena iltana ajoin yksikseni viiden tunnin matkan Pohjois-Karjalaan. Syksy oli pimeimmillään, ja vettä vihmoi tuulilasiin tauotta.

Perillä oli outoa mennä mummon autioon kotiin naapurilta saadulla avaimella. Oli pakko alkaa pakata ja siivota toisen ihmisen kotia.

Itkettyäkin tuli, esimerkiksi kun löysin laatikoiden kätköistä 10-vuotiaana piirtämiäni onnittelukortteja mummolle ja kuvia mummon edesmenneestä lapsesta.

Muutamassa päivässä kävin myös pikakurssin mummon elämästä: Kävin esittelemässä itseni pankissa, ja sain hallintaoikeuden mummon tiliin. Keskustelin lääkärin ja hoitohenkilökunnan kanssa, tutkin mummon lääkevarastot.

Kirjoitin kodinhoitajan tarkat ohjeet muistiin, mitä mummolle ostetaan kaupasta: punaista maitoa, Anna-Liisan pikkupiirakoita, kuohukermaa, Ilta-Sanomat.

Kannoin mummon huonekalut palvelutaloon, viikkasin vaatteet uusiin kaappeihin, ostin jääkaapin täyteen ruokaa ja tein osoitteenmuutokset.

Sitten kotiutin mummon terveyskeskuksesta uuteen kotiin. Ilokseni ainoa asia, mikä mummoa koko muutossa harmitti oli se, ettei televisio vielä toiminut eikä hän voinut katsoa Emmerdalea. Onneksi tv-antenni saatiin sekin oikaistua pikavauhtia.

Kotiin toin kaksi kassillista papereita ja kansioita täynnä mummon elämää: tiliotteita, laskuja, sopimuskopioita. Soranajokuitteja 70-luvulta, metsänomistusasiakirjoja 90-luvulta.

Seuraavien viikkojen aikana mapitin ja järjestin koko mummon elämän. Opettelin mummon sotun ulkoa, soitin läpi virastoja, täytin hakemuspapereita, tein lisää osoitteenmuutoksia. Muutin laskut e-laskuiksi ja ilmoitin itseni yhteyshenkilöksi joka paikkaan.

Nyt ollaan oltu jo jonkin aikaa vaiheessa, jossa asiat rullaavat. Ihmeen paljon voi tehdä etänä puhelimen ja netin avulla, kun välissä on 400 km.

Silloin tällöin puhelimeni soi: mummo soittaa. Villasukat saattavat olla kadoksissa, tai byrokratia keljuttaa (ja tähän pari kirosanaa päälle).

Joskus ”muistinappulan katoaminen päästä” harmittaa kuin myös pitkä välimatka meihin läheisiin. Ikävät asiat onneksi unohtuvatkin muistisairaalta nopeasti.

Tai sitten: mummo löytää lähettämäni äitienpäiväkortin pöydältään. Hän soittaa iloisen kuuloisena ja kiittelee vuolaasti kortista. ”En muistanut ollenkaan, että tänään on äitienpäivä! Onpa mukavaa.”

En henno kertoa, että äitienpäivä oli jo yli viikko sitten. Kun juhlaan on syytä, niin silloin muuten juhlitaan!

Kohta taas kesävieras matkaa Karjalaan. Nyt vain tuon karjalanpiirakat mukanani. Ja toivon, että mummo vielä muistaa, kuka ovella seisova aikuinen nainen on.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s